Pitkien perinteiden kuljetusliike

 

Kes-Trans Oy:n pitkät perinteet kantavat vuoteen 1964 asti, jolloin kuortanelainen Heikki Keski-Heikkilä aloitti soranajon yhdellä autolla. Yrityksen ensimmäinen askel nykymuotoaan kohti otettiin vuonna 1986, kun Heikin poika Rauno tuli toimintaan mukaan.

 

Raunon otettua yrityksen ohjakset vuonna 1994 sen nimeksi vaihdettiin KES-Trans Oy. Yrityksen toiminta on laajentunut vuosi vuodelta ja kalustoa on tänä päivänä 30 autoa ja kuljettajina on 45-50 ammattilaista.

 

Noin vuosi sitten Rauno osti Alajärviseltä Raimo Perälältä kerralla kuusi puuautoa ja päätti muun liikennöinnin lisäksi perehtyä myös puunajoon.

Alkuun en ollut erityisen kiinnostunut laajentamaan kuljetustoimintaa puupuolelle. Välillä asia jäi taka-alalle ja välillä mietittiin erilaisia yhtiösysteemejäkin.

Sitten asiat ja siirtyvät sopimukset  loksahtivat paikoilleen ja kaupat saatiin tehdyksi, muistelee Rauno Keski-Heikkilä.

 Historia kohtaan